Mitä sopimusehdot koskevat
Allaolevat yleiset ehdot ovat voimassa kaikissa kuvauksissa ellei asiakkaan kanssa ole toisin kirjallisesti sovittu.
Kuvauksen hinta ja palvelun sisältö
Valokuvauksen hinta ja sisältö määräytyy voimassa olevien hintojen mukaisesti tai sen mukaan, mitä tarjouksessa on mainittu.
Matkakulut
Turun alueella tehtävään kuvaukseen matkakulut sisältyvät hintaan. Muualla Suomessa ja ulkomailla toteutettavissa kuvauksissa matkakuluista laskutamme kilometrien mukaan 0,90 euroa / kilometri. Käytössämme on liikkuva studio, joten kuvaamme siellä missä tarvitsee.
Valokuvien tyyli ja käsittely
Kaikki kuvat peruskäsitellään, jotta laadusta tulee paras mahdollinen ja kuvien tyylistä asiakkaan brändin mukainen. Kuvien valotus, kontrasti, valkotasapaino ja rajaus säädetään. Vaativampi kuvankäsittely ja kuvamanipulaatio (esimerkiksi esineiden poistaminen kuvasta, ihon tasoittaminen tai vaikkapa korukuvissa enemmän editointia vaativat työt) laskutetaan erikseen.
Kuvauksen maksaminen
Kuvauksen maksaminen tapahtuu kuvauksen yhteydessä korttimaksulla tai erikseen toimitettavalla laskulla. Maksuehto laskulla on 7 tai 14 vuorokautta ja laskutuslisä 15 euroa.
Yksityisille tehtävissä kuvauksissa veloitetaan varausmaksu 50 euroa. Varaus on voimassa heti, kun varausmaksu on hoidettu.
Kuvapankki ja kuvien lataaminen
Esikatselukuvat sisältävä kuvapankki toimitetaan, kun kuvausmaksu on kokonaisuudessaan maksettu. Asiakas voi valita kuvapankista kuvauspaketin hintaan sisältyvät kuvat, jotka käsitellään huolellisesti ja toimitetaan kuvapankkiin ladattavaksi.
Valmiiden kuvatiedostojen lataamiseen liittyvä ohjeistus lähetetään aina erillisellä sähköpostiviestillä.
Lisäkuvien tilaaminen
Lisäkuvien tilaaminen on mahdollista Kuvapankin kautta. Kuvauspaketin lisäksi tilattavista kuvista toimitetaan lasku. Maksuehto laskulla on 7 tai 14 vuorokautta. Kuvatilaus käsitellään, kun maksu on kuitattu.
Tekijänoikeudet ja kuvien käyttöoikeudet
Selkeän ja läpinäkyvän hinnoittelun vuoksi kuvatiedostot toimitetaan vapailla käyttöoikeuksilla mediasta, levikistä ja näyttökerroista riippumatta. Kaikki tekijänoikeudet säilyvät kuitenkin lakisääteisesti valokuvaajalla.
Valokuvaaja saa käyttää kuvia portfoliossa, blogissa, valokuvakilpailuissa sekä muussa valokuvaukseen liittyvässä markkinoinnissa ilman erillistä lupaa. Valokuvaaja sitoutuu kunnioittamaan asiakkaan yksityisyyttä ja käyttämään tilannekohtaista harkintaa kuvien esillepanossa.
Kuvauksen peruutus tai siirto
Kuvauksen peruuttaminen tai kuvauspäivän siirtäminen on mahdollista, mutta toivomme, että otatte meihin yhteyttä viimeistään 24 tunnin sisällä kuvauksen alkamisajankohdasta.
Myöhässä ilmoitetusta peruutuksesta, kuvauksen siirtämisestä tai ajan käyttämättä jättämisestä joudumme perimään 50% sovitusta kuvauspalkkiosta.
Pyydä arvio kuvauksen hinnasta
Saat hinta-arvion 24h sisällä. Pyyntö ei velvoita mihinkään.