Ihmisillä voi olla itsestään negatiivisia käsityksiä, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Siksi valokuvajan työ vaatiikin usein terapeutin  herkkyyttä, tietää Peter Nuutinen.

Valokuvastudioon saapui keski-ikäinen nainen. Vielä silloin hänellä ei ollut käsitystä siitä, mitä tuleman piti. Jos olisi ollut, tuskin hän olisi sisään uskaltanutkaan.
Naisen lapset olivat nimittäin järjestäneet yllätyksen: he olivat ostaneet henkilökuvauksen äidilleen tämän merkkipäivän kunniaksi. Se olisi syntymäpäivälahja, joka ei koskaan unohtuisi.

– Kun nainen tajusi tämän, hän meni paniikkiin. Hän ei ollut halunnut olla perhekuvissakaan kuin ihan pakosta, kertoo valokuvaaja ja yrittäjä Peter Nuutinen.

Mitä kuvaaja voi tällaisessa tilanteessa tehdä, palauttaa rahat vai ottaa muutaman hätäisen pikaotoksen? Ei sentään. Nuutinen nimittäin tietää, miten tunnelma laukaistaan ennen kameraa.

Lapsena Nuutinen katseli ihaillen aikakauslehtien kansikuvia. Valot ja varjot olivat hänestä kiinnostavia, samoin kuin kaikkien yksityiskohtien asettelut. Olisipa hienoa päästä tekemään tuollaisia, hän ajatteli.

Nuutinen päätti alkaa yrittäjäksi heti, kun olisi täysi-ikäinen. Suvussa oli yrittäjiä ja perheessä pojan intohimo ymmärrettiin hyvin, sillä myös äitiä valokuvaus oli kiinnostanut aina. Ensimmäisen pokkarikameran jälkeen Nuutinen osti laadukkaan digitaalisen järjestelmäkameran. Siihen menivät 15-vuotiaan pojan kesätyöansiot viimeistä senttiä myöten. Sen jälkeen hän hankki objektiivit ja valot, ja kävi ammattikoulun audiovisuaalisen linjan.

– Aloitin toiminimellä 2008 ja ensimmäinen keikkani oli lapsikuvaus. Asuin silloin vielä kotona Joensuussa.

Vanhemmat suhtautuivat ymmärtäväisesti aina, kun poika alkoi viritellä olohuoneeseen studiota, taustakankaita ja -pahveja. Noin vuoden päästä Nuutinen muutti Turkuun ja löysi oman studion.

Valokuvaustyö Turussa on ollut monipuolista. Yhden viikon aikana Nuutinen voi kuvata teatteriproduktion julisteita ja näyttelijöitä, mainoskuvia, firman henkilöstöä, koululaisia ja suurta rakkautta hääjuhlassa.

– Jokaisessa keikassa on omat puolensa. Lasten maailma on kiehtova ja esimerkiksi päiväkodissa on kiva tehdä töitä. Silloin pitää reagoida herkästi ja olla nopea, koska lasten mielenkiinto ei kestä kauan.

Viime aikoina Nuutinen on panostanut yrityskuvausten lisäksi erityisesti juhla- ja gaalakuvauksiin. Hän haluaa, että ihmisille jäisi muisto illasta, johon he ovat satsanneet paljon aikaa ja rahaa.

Uransa alussa Nuutinen halusi tehdä kaiken itse, aina kuvien ottamisesta niiden valmistamiseen saakka. Pian hän kuitenkin huomasi, ettei omalle intohimolleen pidä antaa niin suurta valtaa, että se uuvuttaa. Silloin kaikki tekeminen kärsii.
Nuutinen karsi turhan askartelun ja ylimääräiset työvaiheet pois. Keskittyminen omaan ydinosaamiseen – kuvaamiseen ja positiivisen tunnelman luomiseen – on tuonutkin kehuja niin kollegoilta kuin asiakkailta.

– Minun vahvuus on rentous. Uskon, että murre ja eri paikkakunnalta tuleminen vaikuttavat siihen, Nuutinen hymyilee.

Pari päivää ennen haastattelua muuan opettaja oli lähestynyt Nuutista koulukuvauksen jälkeen.

– Opettaja sanoi kuvausta voimaannuttavaksi. Hän oli aiemmin pelännyt kameraa ja vihannut kuvattavana olemista, mutta nyt kokemus piristi ja antoi lisää itseluottamusta. 

Ja juuri niin kävi alussa mainitulla kauhistuneelle äidillekin. Miten Nuutinen siinä onnistui?

– Kysyin, mikä on hänen lempimusiikkiaan, ja panin sen soimaan. Sitten otin muutaman testikuvan, jotka nainen näki isolta näytöltä. Hän ei ollut koskaan pitänyt hymystään, mutta alkoi vähitellen innostua.

Nuutinen on huomannut, että monilla ihmisillä on asioita, joita he arastelevat. Joku häpeää korviaan, toinen hiuksiaan, kolmas pitää suunsa aina kiinni, koska hampaat ovat muka liian vinot. Epävarmuus on saattanut purkautua jopa itkuna ennen kuvausta.

– Traumatisoituminen on voinut syntyä siitä, että lapsena joku on pilkannut vaikkapa lihavaksi. Tai siitä, ettei kukaan ole koskaan oikeasti kehunut.

Pilkan varjo voi kulkea mukana vuosia tai vuosikymmeniä. Nuutisen mielestä parasta hänen työssään on, kun tuon ajattelutavan saa muutettua, ja ihminen pystyy taas katsomaan itseään kauniina ja arvokkaana.

Myöhemmin Nuutinen näki kuvattavana olleen äidin tyttären kaupungilla ja sai kuulla iloisen asian.

– Tytär kertoi, että nyt äiti on nauttinut hymystään, eikä ole enää piilotellut sitä.